Jos et siedä jotain, vältä sitä

Kun vältät aineita, joita elimistösi ei siedä (allergeeneja), allergiaoireiden riski pienenee.

Saattaa olla lähes mahdotonta välttää ilman kautta leviäviä allergeeneja, kuten pölypunkkeja ja heinän, pujon tai puiden siitepölyä, sillä niitä on kaikkialla ympärillämme. Paitsi että niitä on ulkoilmassa, ne voivat myös kulkeutua vaatteiden ja hiusten mukana sisätiloihin.

On huomattavasti helpompaa välttää altistumista allergeeneille, jotka liittyvät esimerkiksi elintarvikkeisiin tai kotieläimiin.

 

Vinkkejä: näin vältät siitepölyä

  • Seuraa siitepölytiedotetta ja muuta toimintaasi tilanteen mukaan.
  • Pysyttele sisätiloissa, kun siitepölytilanne on pahimmillaan.
  • Harrasta siitepölykauden aikana sisäliikuntaa.
  • Vähennä kotiin kulkeutuvan siitepölyn määrää pitämällä ikkunat ja ovet suljettuina siitepölykauden aikana, etenkin päiväsaikaan.
  • Jos haluat tuulettaa, tee se aamulla ja illalla tai sateen jälkeen. Tällöin siitepölyn määrä on yleensä pienempi.
  • Pidä ikkunat suljettuina automatkojen aikana.
  • Riisu vaatteet ja kengät ulkoilun jälkeen ja säilytä niitä muualla kuin makuuhuoneessa.
  • Ole varovainen kohdatessasi lemmikkejä, sillä niiden turkkiin voi olla tarttunut siitepölyä.
  • Pese hiukset säännöllisesti, mieluiten ennen nukkumaanmenoa. Jos huomaat allergiaoireita ulkona oleskelun jälkeen, käy sisälle tultuasi suihkussa ja pese hiukset.
  • Vältä vaatteiden tai lakanoiden kuivattamista ulkona. Käytä mahdollisuuksien mukaan kuivausrumpua.
  • Asenna pölynimuriin HEPA-suodatin.

Jos näistä keinoista ei ole apua, varaa aika lääkärin vastaanotolle ja kysy sinulle sopivista hoitomuodoista.