Nopea allergiakysely

Miksi lapsesi niiskuttaa?

Lapsen allergia

Lapsen allergia voi vaikuttaa merkittävästi lapseen ja koko perheeseen. Oireet voivat näkyä lapsen jokapäiväisessä elämässä, leikissä, koulussa ja arjessa, mutta allergioilla saattaa olla myös pitkäaikaisia terveysvaikutuksia. Lisäksi allergisten lasten määrä on kasvussa.

Allergioita ei voi ennakoida, sillä ne voivat muuttua tai kehittyä ajan myötä. Jos lapsi on allerginen jollekin, on todennäköisempää, että hänelle kehittyy myös muita allergioita. Lisäksi lapselle voi kehittyä allerginen astma1. Siksi on tärkeää, että allergiat diagnosoidaan varhaisessa vaiheessa ja niitä opitaan hoitamaan.

Riittävä tieto allergioista, hyvä hoitosuunnitelma ja oikeanlainen hoito mahdollistavat, että useat lapset voivat elää normaalia ja aktiivista elämää allergioiden kanssa. Tältä sivulta löydät tietoa lasten allergioista.

Mistä lapsen allergiassa on kyse?

Allergia tarkoittaa sitä, että lapsen elimistö ylireagoi vaarattomiin aineisiin (allergeeneihin). Näin ollen immuunijärjestelmä pitää siitepölyä, punkkeja, ruoka-aineita tai muita laukaisevia allergeeneja virheellisesti uhkana. Lasten allergiset reaktiot voivat olla samanlaisia kuin esimerkiksi flunssaviruksen tai bakteerien aiheuttamat oireet. Tästä syystä monet allergiat muistuttavat kyseisiä sairauksia.

Lapsen immuunijärjestelmän tehtävänä on suojella elimistöä. Allergisen lapsen immuunijärjestelmä on kuitenkin yliaktiivinen2. Näin ollen se reagoi aineisiin, jotka ovat tavallisesti vaarattomia ja hyökkää niitä vastaan. Näitä allergioita laukaisevia aineita kutsutaan allergeeneiksi. Immuunijärjestelmän tehtävänä on varmistaa, että immunoglobuliini E eli IgE-vasta-aine tunnistaa, kun elimistö joutuu kosketuksiin tietyn allergeenin kanssa. Kun näin tapahtuu, lapsesi herkistyy kyseiselle aineelle. Kun lapsi altistuu seuraavan kerran allergeenille, se voi aiheuttaa allergisen reaktion2.

Allergiat voivat olla vaikeita ja vaikuttaa suurestikin jokapäiväiseen elämään. Lapsi ei ehkä voi pitää lemmikkejä tai viettää aikaa ulkona niin paljon kuin hän haluaisi. Joidenkin lasten voi olla allergiaoireidensa takia vaikea keskittyä koulussa, mikä voi vaikuttaa heidän arvosanoihinsa. Allergioilla voikin olla vaikutusta lapsen sosiaaliseen elämään, hyvinvointiin ja terveyteen. Joskus allergiat, erityisesti ruoka-aine- ja hyönteisallergiat, voivat olla jopa hengenvaarallisia.

Mistä lasten allergiat johtuvat?

Allergioiden yleistymistä erityisesti länsimaissa on pyritty selittämään erilaisilla teorioilla. Yhden hypoteesin mukaan hygienia ja liiallinen puhtaus lisäävät allergiariskiä1-3. Kun immuunijärjestelmää ei altisteta vaarattomille mikro-organismeille, se ei opi reagoimaan oikealla tavalla1-3. Myös antibioottien liikakäyttö on yhdistetty allergioiden lisääntymiseen1-3. Keskustelu aiheesta kuitenkin jatkuu edelleen.

Totuus allergioiden syystä on luultavasti kuitenkin monimutkaisempi. Emme vielä täysin ymmärrä, miksi yksi lapsi reagoi, kun taas toinen ei. Joitain tunnettuja allergioiden kehittymiseen liittyviä riskitekijöitä on kuitenkin tiedossa. Näitä ovat muun muassa seuraavat:

 

Perinnölliset taipumukset

Lapsella on paljon suurempi riski sairastua allergiaan, jos joko äidillä tai isällä on allergioita4.

Lapsen riski sairastua allergiaan on:

  • 60–80 %, jos molemmilla vanhemmilla on allergioita
  • 30–50 %, jos toinen vanhemmista on allerginen
  • 12 %, jos perheessä ei ole allergioita.

Joillakin lapsilla ihon luonnollinen suojamuuri on tavanomaista heikompi, jolloin allergeenien on helpompi tunkeutua ihon läpi. Tutkijat ovat yhdistäneet tämän lisääntyneeseen riskiin sairastua atooppiseen ihottumaan ja allergioihin1.

Elämäntapa ja muut tekijät

Ympäristöön liittyviä riskitekijöitä allergioiden kehittymiselle ovat muun muassa4:

  • altistuminen passiiviselle tupakoinnille kohdussa ja syntymän jälkeen
  • äidinmaidonkorvikkeen ja kiinteiden ruokien varhainen käyttöönotto
  • pienten vauvojen hengitystieinfektiot
  • asuminen kaupunkialueilla, erityisesti alueilla, joissa on vilkas liikenne.
Tyttö ja poika leikkivät ulkona ja hyppivät yltääkseen puun vaaleanpunaisiin kukkiin.

Miksi lapsellani on allergiaoireita?

Tässä videossa lääkäri Jussi Ruonamo kertoo lasten siitepölyallergiasta, sen oireista, diagnosoinnista ja hoidosta. Videosta löydät vastaukset yleisimpiin vanhempia askarruttaviin kysymyksiin.

Voiko lapsen allergian puhkeamista ennaltaehkäistä?

Yksi lasten allergian ennaltaehkäisyssä puhuttava aihe on varhaisen allergeeneille altistumisen hyödyt.

Altistuminen erilaisille ilmassa leviäville allergeeneille, kuten siitepölylle ja lemmikkieläinten hilseelle, voi herkistää lapsen4. Tämä on ensimmäinen askel allergian kehittymisessä. Jotkut tutkijat uskovat kuitenkin, että varhainen altistuminen eläimille voi olla hyödyllistä5. Lemmikkieläinten kanssa elävien lasten herkistyminen on ollut vähäisempää – sekä eläimille että siitepölylle. Lisäksi useiden lemmikkieläinten pitämisellä on sanottu olevan entistä parempi suojaava vaikutus5. Vaikuttaa siltä, että varhainen altistuminen voi vaikuttaa siihen, miten immuunijärjestelmä kehittyy. 

Jotkut allergia-asiantuntijat uskovat, että immuunijärjestelmää voi kouluttaa sietokykyisemmäksi lisäämällä maapähkinöitä ja muita ruoka-aineallergeeneja pienten lasten ruokavalioon kuuden kuukauden iästä alkaen6-7-8-9. Muista kuitenkin aina konsultoida ensin lääkäriä.

Kuinka lasten allergiat muuttuvat?

Allergiat voivat kehittyä ja muuttaa muotoaan ajan myötä. Tätä kutsutaan allergiseksi tai atooppiseksi marssiksi. Se alkaa yleensä varhaislapsuudessa atooppisesta ihottumasta ja ihoärsytyksestä. Atopiasta kärsivillä vauvoilla on suurempi todennäköisyys saada allergisia reaktioita ruoka-aineista siirryttäessä kiinteisiin ruokiin. Kouluikään mennessä heille voi kehittyä allerginen nuhan ja allergisen astman oireita. Riski sairastua allergiaan ja allergiseen astmaan onkin suurempi atooppisesta ihottumasta kärsivillä vauvoilla.

Yksi allergioiden kanssa elämisen haasteista on, että allergian laukaisevat tekijät ja oireet voivat muuttua ajan myötä. Hyvä asia on, että osalla lapsista ruoka-aineallergiat helpottavat iän myötä. Sen sijaan allerginen nuha voi aiheuttaa oireita, jotka kestävät koko elämän. Lapsen allergiaoireita onkin hyvä seurata tarkasti ja ottaa yhteyttä lääkäriin, jos oireet muuttuvat tai pahenevat. Näin lapsesi saa tarvitsemansa avun ajoissa.

Milloin on aika hakea apua lapsen allergiaoireisiin?

Jos lapsesi allergiaoireet ovat häiritseviä, on hyvä ottaa yhteyttä terveydenhuollon ammattilaiseen. Allergiadiagnoosin teossa tärkeässä roolissa on allergiatestin lisäksi lapsen sairaushistoria.

Ota yhteyttä lääkäriin, jos sinusta tuntuu, että:

  • lapsesi oireet vaikuttavat koulumenestykseen, leikkiin ja hyvinvointiin, vapaa-ajan toimintaan tai uneen
  • lapsi oireilee siitä huolimatta, että hän käyttää allergialääkkeitä ohjeen mukaisesti
  • lapsi saa sivuvaikutuksia lääkärin määräämästä allergialääkkeestä
  • lapsen oireet muuttuvat tai pahenevat
  • lapsella on päivittäinen allergialääkkeiden tarve pidemmän aikaa tai koko vuoden ajan.

Aina ei ole helppoa seurata, milloin lapsen silmät ovat viimeksi kutisseet, milloin nenäsumute on tehonnut parhaiten tai milloin pahimmat oireet alkavat. Toisinaan voi olla hyödyllistä pitää kirjaa lapsen oireista oirepäiväkirjaan, jonka voi ottaa mukaan seuraavalle lääkärikäynnille.

Lataa tästä oirepäiväkirja allergiaoireiden seurantaan

Lasten yleisimmät allergiat

Allergisoitua voi melkein mille tahansa, mutta jotkin allergiat ovat yleisempiä kuin toiset. Yleisimpiä lasten allergioita ja allergioiden aiheuttajia ovat muun muassa seuraavat10:

  • Hengitystieallergiat (ulkona): Kausiluonteinen allerginen nuha (heinänuha), joka oireilee suunnilleen samaan aikaan joka vuosi. Siitepölyallergia voi aiheuttaa allergisia reaktioita puiden, heinien tai pujon siitepölylle.
  • Hengitystieallergiat (sisällä): Pitkäkestoinen tai ympärivuotinen allergia, jonka laukaisevat esimerkiksi lemmikit tai homeet.
  • Ruoka-aineallergia: Allerginen reaktio ruoka-aineille, erityisesti kananmunille, maidolle, maapähkinöille tai muille pähkinöille (saksanpähkinät, hasselpähkinät, parapähkinät, muskottipähkinät), soijalle, vehnälle, äyriäisille tai kalalle11.
  • Hyönteisten puremat ja pistot: Mehiläisten, ampiaisten ja muiden pistävien hyönteisten myrkky voi aiheuttaa allergisia reaktioita. Lisäksi hyttyset ja muut purevat hyönteiset ruiskuttavat sylkeä, joka voi aiheuttaa lapselle allergisen reaktion.

Allergiaoireet lapsilla

Allergiat ilmenevät eri tavoin ja oireet vaihtelevat lapsesta toiseen. Lapsen oireiden kirjaaminen ylös oirepäiväkirjaan voi olla hyödyllistä, sillä sen avulla voit kertoa helposti lääkärille, milloin lapsesi oireet ilmenevät ja kuinka vaikeita ne ovat. Alta löydät yleisimmät erilaisten allergioiden oireet.

 

Hengitystieallergian oireet

Hengitysteiden kautta kulkeutuvat allergeenit voivat aiheuttaa flunssan kaltaisia oireita. Tällaisia oireita ovat12:

  • kutiavat, vetistävät tai punaiset silmät
  • tukkoinen tai vuotava nenä
  • nenän kutina
  • aivastelu
  • yskä tai hengitysvaikeudet.

Saatat myös havaita lapsellasi joitain muita allergiaan viittaavia merkkejä. Esimerkiksi jotkut lapset hierovat silmiään usein allergian vuoksi. Tai lapsesi saattaa tehdä usein niin sanotun “allergisen tervehdyksen” eli hieroo nenäänsä ylöspäin siten, että nenänselkään syntyy ryppy4.

Oireisiin ei kuitenkaan liity kuumetta, vaikka heinänuhaa kutsutaankin englanniksi nimellä ”hay fever” eli heinäkuume.

Joskus hengitystieallergia voi aiheuttaa myös paikallisen reaktion kasvoissa, suussa tai kurkussa lapsen syödessä tiettyjä ruokia. Tästä käytetään nimitystä ristiallergia tai oraalinen allergiaoireyhtymä (OAS).13-14-15

Ristiallergiaa esiintyy silloin, kun ruoka-aineiden sisältämät proteiinit ovat samankaltaisia lapsen allergiaa aiheuttavan siitepölyn kanssa.13-15 Ristireaktio syntyy, kun immuunijärjestelmä ei pysty erottamaan allergeeneja ja niitä muistuttavia proteiineja toisistaan. Jos lapsellasi on oireita, ota yhteyttä lääkäriin ja selvitä, mikä aiheuttaa lapsesi oireet.

 

Ruoka-aineallergian oireet

Ruoka-allergian oireet ilmenevät usein pian ruoka-aineen nauttimisen jälkeen, mutta toisinaan reaktion ilmaantumiseen saattaa kulua muutama tunti. Tärkeimpiä oireita ovat muun muassa: 16-17-18

  • pistely tai kutina suussa
  • kutiava ja rakkulainen nokkosihottuma (voi ilmetä myös pelkkänä kutiavana punoituksena)
  • kasvojen, suun tai muiden kehonosien turvotus
  • nielemisvaikeudet
  • hengityksen vinkuminen tai hengenahdistus
  • huimaus
  • pahoinvointi tai oksentelu
  • vatsakipu tai ripuli.

Ruoka-aineallergia on yksi yleisimmistä lasten vakavien allergisten reaktioiden syistä19. Vakavista allergisista reaktioista käytetään nimitystä anafylaksia eli anafylaktinen reaktio.

Hyönteisallergian oireet

Hyönteisen pureman tai piston jälkeen on normaalia, että iholla näkyy turvotusta ja pistokohta saattaa kutista muutaman päivän ajan. Vaalealla iholla turvotus näkyy punaisena ja tummemmalla iholla violettina tai ruskeana.20-21-22 Erilaisten hyönteisten, kuten ampiaisen piston aiheuttamat allergiset reaktiot voivat myös aiheuttaa voimakkaampaa turvotusta ja punoitusta. Harvoissa tapauksissa hyönteisten pistot voivat aiheuttaa vakavan allergisen reaktion (anafylaksian).

irritation

Anafylaksia

Anafylaksia on äkillinen ja vakava monioireinen allerginen reaktio. Yleisimpiä aiheuttajia ovat ruoka ja hyönteisten pistot10. Anafylaksia saattaa ensin ilmetä ihoreaktioina. Oireet voivat kuitenkin vaikuttaa myös hengitykseen, hengitysteihin ja verenkiertoon23. Anafylaksia voi olla hengenvaarallinen tila ja vaatii välitöntä hoitoa.

Lapsen anafylaktisen reaktion oireiden tunnistaminen ajoissa on tärkeää, näin voit minimoida vakavat seuraukset. Yleisimpiä oireita ovat24:

  • ihon punoitus tai kalpeus, kutina tai ihottuma
  • kielen tai kurkun turvotus
  • heikko tai nopea pulssi
  • ripuli, pahoinvointi tai oksentelu
  • matala verenpaine (hypotensio)
  • hengitysteiden ahtautuminen, joka voi aiheuttaa hengityksen vinkumista ja hengitysvaikeuksia
  • huimaus tai tajunnan menetys.

Lasten allergian toteaminen ja diagnosointi

Tärkeä osa lapsen allergian hoitoa on oikean diagnoosin saaminen lääkäriltä. Mahdollisia allergioita tutkiessaan lääkäri todennäköisesti kysyy lapsen perhe- ja sairaushistoriasta. Varaudu vastaamaan kysymyksiin siitä, milloin oireet ilmenevät, kuinka vaikeita ne ovat ja mikä vaikuttaa laukaisevan ne. Voikin olla hyvä ajatus kirjata lapsen oireet oirepäiväkirjaan, josta saat selkeän yleiskuvan oireista ja voit helposti kertoa niistä lääkärille.

Lääkäri myös arvioi, tarvitaanko allergian toteamiseksi ihopistokokeita tai verikokeita tai molempia. Allergiatestien tarkoituksena on auttaa lääkäriä tekemään diagnoosi.

Tyttö on lääkärissä äitinsä kanssa ja lääkäri tutkii häntä stetoskoopilla.

Lapsen allergian hoito

Jos lapsi kärsii allergioista, oikeanlainen hoito on tärkeää. Allergian hoitomuotoja on erilaisia ja toisinaan tarvitaan lääkehoitoa. Joillakin lääkkeillä hoidetaan oireita, kun taas toisilla hoidetaan allergian syytä. Lapset, joilla on anafylaksian riski, tarvitsevat lisäksi ensiavuksi adrenaliinia.

Keskustele yhdessä lääkärisi kanssa siitä, mikä on lapselle parasta. Hoitoa valitessaan lääkäri huomioi useita eri tekijöitä, kuten oireiden vakavuuden, vaikutukset päivittäiseen elämään sekä lapsen yleisen terveydentilan.

Allergeenien välttäminen

Tärkeä osa allergian hallintaa on välttää niitä aineita (allergeeneja), jolle lapsi on allerginen. Harva lapsi kuitenkaan haluaa pysytellä sisätiloissa tai vältellä menemistä jalkapalloharjoituksiin niinä päivinä, jolloin siitepölypitoisuus on korkea. Lapselle voi myös olla kova paikka, jos hänelle ei saa tarjota välipalaa ruoka-aineallergian vuoksi. Pehmolelut taas pölyyntyvät herkästi, mutta lapsesi haluaisi todennäköisesti pitää nallen kainalossaan sängyssä. Valitse siis taistelusi ja neuvottele lapsesi kanssa!

Ehkä lapsesi voisi tavata ystäviä ulkoilun sijaan sisätiloissa? Vanhempana voit myös seurata siitepölypitoisuuksia ja välttää ulkoilua päivinä, jolloin siitepölyä on paljon. Voit myös pakata lapsesi mukaan allergisoimattomia välipaloja, jotka hän voi jakaa muiden kanssa. Nallen puolestaan voi pestä säännöllisesti pesukoneessa ja pitää näin puhtaana pölystä.

Voit myös tehdä monia muita asioita riippuen siitä, mille lapsesi on allerginen. Seuraa siitepölyennusteita, vältä ikkunoiden ja ovien pitämistä auki siitepölyaikana ja jaa tietoa lapsesi allergioista muille aikuisille, joiden kanssa hän on tekemisissä, kuten päiväkodin, koulun ja iltapäiväkerhon henkilökunnalle. Älä myöskään unohda puhua lapsesi kanssa.

avoid allergens

Vinkkejä! Näin autat lasta välttämään siitepölyä

  • Pyri pysyttelemään sisätiloissa lapsesi kanssa niinä päivinä, kun siitepölytilanne on pahimmillaan.
  • Vähennä kotiin kulkeutuvan siitepölyn määrää pitämällä ikkunat ja ovet suljettuina siitepölykauden aikana, etenkin päiväsaikaan.
  • Pidä ikkunat suljettuina automatkojen aikana.
  • Riisu lapsesi vaatteet ja kengät ulkoilun jälkeen ja säilytä niitä muualla kuin makuuhuoneessa.
  • Pese lapsesi hiukset säännöllisesti. Jos lapsesi on ollut ulkona leikkimässä ja tulee kotiin allergiaoireisena, voit käyttää hänet suihkussa tai kylvyssä ja pestä hänen hiuksensa.
  • Älä kuivata lakanoita tai vaatteita ulkona. Jos mahdollista, käytä kuivausrumpua.
  • Asenna pölynimuriin HEPA-suodatin.

Oireiden lievittäminen

Jos lapsi ei voi välttää allergiaa aiheuttavaa ainetta (allergeenia) tai jos oireet ovat häiritseviä, tarvitaan lääkitystä. Lapsille tarkoitetut allergialääkkeet ovat usein samoja kuin mitä aikuisetkin käyttävät allergiaoireisiin.

Allergiaoireiden lievittämiseen käytetään monenlaisia lääkkeitä, kuten antihistamiineja. Ne lievittävät oireita paikallisesti, minkä vuoksi useiden erilaisten allergiaoireiden lievittämiseen tarvitaan useita eri lääkkeitä. Siitepölyallergisella voikin olla yksi lääke silmien kutinaan, toinen nuhaan ja kolmas kurkun kutinaan tai astmaoireisiin.

Kaikille näille lääkkeille on yhteistä, että ne tarjoavat suhteellisen nopean, mutta lyhytaikaisen helpotuksen. Näin ollen oireet palaavat, jos lapsi lopettaa lääkkeen käytön, sillä lääke hoitaa vain allergian oireita. Monet kuitenkin kokevat saavansa hyvän avun allergialääkkeistä.

Allergialääkkeitä on saatavana sekä ilman reseptiä että reseptilääkkeinä. Kysy neuvoa lääkkeen valintaan apteekista tai lääkäriltä.

Lääkkeiden lisäksi on olemassa lääkkeettömiä vaihtoehtoja, jotka voivat tilapäisesti helpottaa oloa. Jos lapsen nenä on tukossa, suolaliuosta sisältävä nenäsuihke voi auttaa irrottamaan ja ohentamaan limaa. Suolavedellä voidaan huuhdella pois allergeenejä, kuten siitepölyä, ja parantaa samalla allergialääkkeiden tehoa25. Silmien kutinaa voi lievittää suolaliuosta sisältävillä silmätipoilla tai muilla silmänhoitotuotteilla25.

Nasal Spray

Allergian syyn hoitaminen

Useilla lapsilla allergia on niin vaikea, ettei oireita lievittävä lääkitys tehoa riittävästi. Tällöin vaihtoehtona voi olla siedätyshoito. Se on ainoa allergian hoitokeino, joka paitsi lievittää oireita myös vaikuttaa varsinaiseen allergian syyhyn. Siedätyshoitoa on saatavana tietyille allergeeneille, kuten siitepölylle, pölypunkeille, erilaisille eläimille ja hyönteisten pistoille. Hoito voidaan antaa pistoksina tai tabletteina lapsen iästä ja allergiatyypistä riippuen. Allergian siedätyshoito on mahdollinen yli 5-vuotiaille lapsille.

Siedätyshoidon ideana on opettaa immuunijärjestelmälle, että allergeeni ei ole vihollinen. Toistuvat annokset allergeenia auttavat elimistöä sietämään kyseistä ainetta ilman että elimistö ylireagoi.

Hoidon tavoitteena on lievittää oireita ja pitkällä aikavälillä vähentää lääkityksen tarvetta. Oireet voivat vähentyä jo muutaman kuukauden kuluttua, kun lapsen elimistö alkaa tottua allergeeniin. Immuunijärjestelmä tarvitsee kuitenkin aikaa oppiakseen tunnistamaan allergeenin kunnolla, joten hoito kestää pidempään.

meds

Anafylaksian ensiapu

Vakavat allergiset reaktiot johtuvat yleensä ruoka-aineallergioista tai hyönteisten pistoista. Anafylaksia voi ilmetä äkillisesti ja se vaatii välitöntä hoitoa. Jos lääkäri arvioi lapsella olevan anafylaksian riski, hänelle todennäköisesti määrätään adrenaliini-injektori eli adrenaliinikynä, jota voidaan käyttää tarvittaessa. Lapsella on aina oltava mukanaan kaksi adrenaliini-injektoria, sillä yksi annos ei aina riitä. Vaikka adrenaliinipistos parantaisi lapsen oloa, lääkäriin on silti hakeuduttava, sillä viivästyneen anafylaktisen reaktion riski on aina olemassa.

Harjoittele pistoksen antoa harjoitusinjektorilla ja opeta myös lasta tekemään se itse, kun hän on riittävän vanha. Kerro lapsesi allergioista ja niiden vaatimasta ensiavusta myös päiväkodin ja koulun henkilökunnalle, ja kannusta heitä harjoittelemaan, jotta he olisivat valmiita mahdollisen hätätilanteen varalta. Jotkut lapset käyttävät myös anafylaksiaranneketta, joka kertoo muille heidän sairaudestaan.

AAI

Yhteenveto

Lasten allergiat johtuvat yliaktiivisesta immuunijärjestelmästä, joka taistelee pääosin vaarattomia aineita (allergeeneja) vastaan. Tämä voi aiheuttaa allergiaoireita. Yleisiä lasten allergioita aiheuttavia allergeeneja ovat siitepöly, lemmikkieläimet, homeet, tietyt ruoka-aineet ja hyönteisten pistot tai puremat. Hengitystieallergiat johtuvat ilmassa olevista allergeeneista ja niiden oireena on useimmiten kutiseva, vuotava tai tukkoinen nenä sekä kutisevat, vetistävät silmät, yskä ja väsymys. Ruoka-aineallergiat voivat aiheuttaa erilaisia ruuansulatusoireita, mutta myös ihoärsytystä. Lapsilla ruoka-aineallergiat ja hyönteisten pistot ovat yleisimpiä syitä anafylaksialle eli vakavalle allergiselle reaktiolle.

Allergiat koskettavat usein kaikkia perheenjäseniä. Usein allergia alkaa varhaislapsuuden atooppisesta ihottumasta. Sitä seuraa ruoka-aineallergia pikkulapsi-iässä. Allerginen nuha ja muut hengitystieallergiat alkavat yleensä kouluiässä, ja ne voivat kehittyä allergiseksi astmaksi. Tätä allergian kehitystä kutsutaan atooppiseksi tai allergiseksi marssiksi.

Lääkärille on hyvä kertoa selkeästi lapsen oireista, kuinka usein oireita esiintyy ja kuinka vakavia ne ovat. Tämä on tärkeää, jotta lääkäri osaa tehdä oikean diagnoosin ja laatia lapselle sopivan hoidon. Allergiaoireista ja niiden vakavuudesta riippuen lapsen hoito voi sisältää oireita lievittäviä lääkkeitä tai siedätyshoitoa. Hoitosuunnitelman laatiminen on tärkeää, sillä varhaisella hoidolla voidaan estää allergian paheneminen.

Kaikki vanhemmat toivovat, että heidän lapsensa on terve ja voi elää normaalia elämää. Jos epäilet lapsellasi allergiaa tai jos lapsen hoito ei ole riittävää, ota yhteyttä lääkäriin, jottei allergia pahene.

Lähdeluettelo:

Päivitetty 27/05/2025